No heipä hei! Mukavaa, että olet syystä tai toisesta päätynyt blogiini. Mä oon Alma, 13-vuotias tytön tyllerö Pieksämäeltä. Ratsastan Teittilän tallilla Vilhulassa. Saanen kertoa hieman taustoistani hevosten parissa?

 

Mä oon ratsastanut oikeestaan niin kauan kun vaan muistan, mut sitäkin epäsäännöllisemmin. Muistan ne monet maastoretket äitini, ystäväni Emilian ja tämän äidin kanssa heidän hevosillaan. Gydja-issikka ja Daifa, arabiantäysiverinen, joka kyllä on jo nyt siirtynyt vihreämmille laitumille. 

Sitten kun kasvoin isommaksi, ei me käyty tallilla enää ollenkaan, mitä nyt välillä satunnaisesti. Kaikki alkoi kuitenkin viime kesänä, kun olin toisen ystäväni Inkan kanssa Empulla yökylässä. Sinä iltapäivänä siellä maneesissa, Gydja ”Gidi”- ponin selässä mä innostuin. Tajusin, että tää on maailman paras paikka.

Joten homma ei jäänyt siihen, syksyllä me kolme, mä Inka ja Emppu, lyötiin viisaat päämme yhteen ja tehtiin diili, että Emppu alkaisi opettaa mua ja Inkaa ratsastamaan heidän hevosillaan. Niinpä sitten ihan syyskuun ensimmäisinä päivinä kiipesin uudelleen satulaan, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tuisku-suomenhevosesta tuli heti mun ykköslemppari, ja se side mikä mun ja sen eläimen välille muodostui, on sanoinkuvaamaton. Koko syksyn ajan treenattu ja lopulta saavutettu luottamus on ihaninta.<3 Nyt tässä kevätpuolella en ole Tuiskulla kertaakaan ratsastanut, koska tammikuussa aloitettiin Inkan kanssa torstaisin alkeisryhmässä Teittilällä, eli tallin tuntihepoilla olen mennyt. Kaipaan kuitenkin tuon super-eläimen selkään, ja nyt yritetäänkin saada Empun kanssa aikataulut natsamaan, että pääsisin Tuiskulla hieman ratsastelemaan. 

 

ED895726-BB3E-44CD-9EFF-385661B2AC87.jpg

Minä ja Tuisku  (C) Emppu

 

Ja sitten kerron teille tarinan siitä, miten päädyin Inkan kanssa Gydjan (tämän Emilian perheen issikan) hoitajaksi. 

Se oli sunnuntai, joululoman viimeinen päivä. Mä olin hiihtämässä kauniissa talvisessa säässä, kun mä sitten hengähdystauolla huomasin, että Empulta oli tullut viestiä. Kyllä siinä lenti sauvat käsistä ja iloitku pääsi, kun Emppu kysyi, haluaisinko ryhtyä Gidin hoitajaksi. Pyysin Inkaa mukaani, ja muutama kerta siinä maastakäsiteltiin, mutta nyt ollaan alettu käymään maastossa joka viikon maanantai. Se on aina semmonen latautuminen tulevaa viikkoa varten, kahden ihanan olennon kanssa.<3 

 

Sitten vielä hieman itsestäni. Mä oon muuten tosi temperamenttinen ihminen, ja mulla kiehahtaa nollasta sataan sekunnissa. Musta saattaa saada tosi ujon kuvan, mutta tutussa seurassa mä oon se kuka puhuu ja nauraa koko ajan. :D

Satulassa mä oon tosi kärsivällinen, jota en kyllä missään muussa tilanteessa ole! Hevoset herättää mussa kovaa kunnioitusta, joten kaikissa tilanteissa ei oo helppoa pistää vastaan, mutta tän lajin ehdottomasti parhaita puolia on se, että koko ajan rohkaistuu vaan enemmän ja enemmän. 

 

78E52292-A3FB-4333-952C-06B47E6D812B.jpg

 

Mä tässä yks päivä aloin miettimään, että mihin mä tähtään. Joskus mä oon tosi väsyneenä ja huvittuneessa mielentilassa heittänyt ilmoille, että sitten kun mulla komeilee olympiapokaali hyllyllä, niin voi huilata. Hih! Katotaan nyt... 

 

Tänne blogiin yritän noin sen kerran viikossa päivitellä, mä tykkään aika paljon aihepostauksista, joten niitä jonkin verran varmaankin tulee. Kiva, jos tulisit toistekin! ;)

 

Psst. Mun heppailuja voi seurata myös Instagramista, @rakkaudestaheppoihin